Miksei ihminen osaa olla iloinen elämän pienistä asioista? Typerä kliseinen kysymys. Tässäkin maassa moni herää onnellisena huomaamaan että joku on keittänyt kahvin valmiiksi...
Niin perhe .Se siitä tulee mieleen. Ihminenhän ei voi olla onnellinen ilman sitä.Vai voiko?

Jos mä oisin syntyny orpona ja mut ois kasvatettu jossain laitoksessa, niin enkö olisi kuitenkin kiintynyt johonkin ihmiseen? Muihin lapsiin, tai hoitajaan? Perhe ei ole jotain mikä on oltava kun me synnymme, perhe kasvaa meissä itsessämme. Kun sisäistää tuon asian niin voi herätä seuraavaan aamuun hiukan paremmalla mielellä.

Ihminen on tunteva ja taidokas olento .Jos olemme päättäneet että emme voi iloita naapurin Ollin vanhasta Tunturi-pyörästä, niin vaikea sitä on Soliferiksikaan muuttaa. On vain se tunne, usko, että kyllä se mut ainakin kioskille vie ja siitäkin eteenpäin.

Pienet arjen mukana tuomat asiat; maito kahvissa, euro ostoskärryyn, kehräävä kissa...Siinä se onni on. Tai no, jos ei sentään onni, niin ilo pienestä.